Mutta siitä se alamäki sitten alkoi. Ennen yksityistä taidekerhoamme kävimme Maijan kanssa McDonaldsissa aikeenamme kaksi pientä suklaapirtelöä. Kauan jonotettuamme kävi ilmi, että pirtelökone oli poissa toiminnasta!!!!! Niin... Kaksi surullista euron jäätelöä sitten...
Tällä kertaa kerhoomme ei kuitenkaan kuulunut piirtämistä, vaan 7 kuvan valitsemista TaiKin ennakkotehtävää varten!
Minulla on ongelmia erityisesti yhden ennakon kanssa, johon olen nyt kuvannut ainakin kahdet kuvat - ja huomenna kyseessä kolmas yritys! Josko pian jo tärppäisi ;) Tässä kuitenkin siltä matkalta muutama sivuhuomautus;
Juuri kun olin päässyt suhteellisen uupuneena ratikkaan, Elina ja Jukka soittavat minut takaisin. Istuimme muutaman tunnin kahvilassa, jossa takanani istui mm Krista Kosonen. Ratikkamatkan aikana näin myös erään nimeltä mainitsemattoman rumpalin. Tämä on siis ehkä ensimmäinen kerta, kun täällä näen joitan jossain pyörineitä henkilöitä, vaikka aika usein täällä kuljen! Minutkin bongattiin, Kampin edessä, että hei vain sinä ruskeahiuksinen nätti tyttö, joka tulit kertomaan, että luet minun ja Elinan blogeja ;) Eli haha, kannattaa tulla nykimään, voi päästä tähän tekstiin! Kadehdittavaa, kyllä.
Trying to photograph, seeing Maija, finding out that McDonalds' milkshake machine is broken, making salad and buying ice cream, drinking smoothies with Jukka and Elina, now being just really tired and thinking of Dexter... (Yes, the TV series)

































































