My life is built from spontaneous moments, and strictly planned days. I'm a 20-something growing soul that can't make up her mind.
Contact: anna.aarela@gmail.com
Ladatkaa kynänne valmiiksi ja ottakaa ne mukaan, minne ikinä menettekin sillä hei Helsinkiläiset! Jätän liikenteeseen kaksi 'Miksi olla onnellinen Helsingissä?' -kirjaa, jonne voitte vuodattaa onnellisuuttanne tässä ihanassa kaupungissa.
Itse kirjat eivät missään kohti vihjaa blogiini, mutta jos jossain kirjoja näette/täytätte tai vain luette, niin olisi kiva tietää, mitä siellä lukee ja miten kirjoilla menee <; Raportteja otetaan onnella vastaan!
I'm leaving two books in Helsinki. Well, actually they are hard-covered notebooks but anyways! The idea is that people living in Helsinki could write a list in them - why they are happy in Helsinki.
I did these only in Finnish now 'cause you know, most of the people in Helsinki speak Finnish.
Tiedättekö, kuinka upeaa ja ihanaa ja mahtavaa se olisi, jos onnistuisin miellyttämään teitä kaikkia? Jos voisin kumartaa joka suuntaan ilman sitä toista vaikutusta? Ottaa kuvia, jotka miellyttävät joka ikisen katsojan silmää? Kuka huomaa näiden retoristen kysymysten ironisuuden ja mahdottomuuden?
Olen kuitenkin ylpeä itsestäni. Kyllä, ERITTÄIN ylpeä. Nimittäin siitä, että olen huomannut, miten turta olen alkanut olemaan anonyymisti ilkeille kommenteille. Ennen saatoin muistaa jonkin piikittelevän kommentin monta viikkoa, kuukautta, vuosia! Mietin ja pohdin ja murehdin ja särjin sydämeni Anonyymi123:sen vuoksi. Piirsin vihakuvituksia ja juoksin vihalenkkejä. Söin suruuni ja löysin vampyyri-tv-ohjelmat... Mutta nykyään olen ymmärtänyt, että mitä enemmän näkyvyyttä jossain saa - sitä enemmän tulee paskaa niskaan. Aina löytyy niitä, jotka nimettömyyden turvin tulee jakamaan arvokkaan mielipiteensä kaikesta - mutta eivät paljasta itsestään mitään, ettei vain voisi kukaan sanoa mitään takaisin. Turvallista kiusaamista siis. Kuitenkin, se hyöty mitä edes pienestä näkyvyydestä jossain internetin syövereissä saan on paljon palkitsevampaa kuin muutamat 'tosi tylsiä kuvia'-kommentit. Jos kuvani ovat mielestäsi tylsiä niin... nukahda? Mutta entä jos jossain elämäni vaiheessa pääsisinkin kuvaamaan Justin Timberlakea? Italian Vogueen? Huippumalli haussa -ohjelmaan? Mitä silloin tapahtuu näille anonyymeille? Mitä heidän kommenttinsa ovat tuolloin vaikuttaneet mihinkään? Haluaisin vain ilmaista, miten turhaa on kommentoida jotain ilkeää vain sen takia, jotta voisi satuttaa. Rakentava kritiikkihän olisi asia erikseen ja myönnän, ei sitäkään ole aina kiva vastaanottaa - mutta sen tarkoitus on sentään rakentaa eikä tuhota.
Se nyt vain on fakta, etteivät kaikki pidä valokuvistani, eikä kaikkien tarvitsekaan. Minulle riittää se, että minulla on esimerkiksi yksi ihana Laura, jonka kanssa jaamme kaikki samat erittäin taiteelliset mielipiteet sillä se on hauskaa ja ihanaa. Minulle riittää ne ihmiset, jotka mielellään tulevat kuviini ja saan taas heittää ihanasti koulukuvaajaläppää ja jakaa erittäin hauskoja vitsejäni. Minulle riittää se, että minulla on intohimo valokuvaamiseen ja että minä rakastan tehdä sitä! Mitä nämä anonyymit tekevät elämällään? Mistä he tulevat onnellisiksi? Mistä he saavat totaalisia kiksejä? Teen tätä tasan niin kauan kuin minä haluan, kuin minä tulen onnelliseksi ja aion tasan jättää omaan arvoonsa ne kommentit, joilla ei minulle ole mitään arvoa. Anonyymin 'tosi tylsiä kuvia'-kommentti eivät saa minua kuvaamaan vaikka juuri sinne Vogueen, vaan ratkaisevaa on siellä työskentelevä ihminen, joka näistä asioista oikeasti päättää. Kun sellaisen ihmisen mielestä minä olen valmis ja jos sellaisen ihmisen mielestä kuvani eivät ole tylsiä - niin silloin asioita tapahtuu. Silloin minä voin kirjoittaa teille anonyymeille: IN YOUR FACES! Mutta jos tämä henkilö onkin samaa mieltä anonyymien kanssa - kirjoittavatko anonyymit sitten minulle: "IN YOUR FACE!"? Vaikka sitten niin, mutta ainakin olen tehnyt elämälläni jotain suurempaa kuin nimettömyyden turvin yrittänyt tuhota muiden innostusta ja iloa, mitä minulta selvästi tuolloin puuttuisi.
When I shoot, I usually look way better than my models ;)
Oh yeah, my moms shoes were about to explode but I gotta wear woolly socks no matter what!
Mom acted as my living tripod ; 'Stand here, crop like this, press the shutter NOW!'
Yes, as you saw from the photo earlier, I do have glasses; I wear them all the time, but I just tend to take them off if someone's photographing me. It's a reflex.
This weekend I'm seeing my whole family and I find myself missing home. Shouldn't I feel like home now? But yet I find myself missing my small room with the christmas lights and all the people. Yes Anni, you too! Especially after those American pancakes!
This is the first time ever I find myself writing about how amazing people I have in my life - and actually meaning it. I've got text messages considering Nigel Barker's hair, talked in a car for hours, eaten McDonalds and chinese, sat on my floor talking again, and my calendar is filled with amazing stuff for next week! School is great (whenever we have school, haha), too.
I can't wait to get home (after eating a good meal at moms, of course!).
Spontaanius on parhautta - esimerkiksi kuvien otto (sairaana) noin keskiyön aikaan keskellä metsää, jossa on punkkeja! Mutta ei ole mitään, mitä en Big Macin vuoksi tekisi (se hampurilainen)..
Haluaisin linkittää teille Aarnin musiikkia, jos olisi jotain, mitä linkittää (mur)! Täten neuvoisin teitä kaikki tulemaan Helsinkiin, tarkemmin sanottuna Agricola messuun, jossa Aarni useimmiten laulaa - kuin myös Jippu (kyllä, se Jippu). Ja hei, on Agricola messu muutenkin sen arvoista!
Had a spontaneous midnight photoshoot with Aarni whose music I would gladly link here, but there's nothing to link! Yet. Probably. Yes.
I often get the question, 'How does is feel like to have a twin?' And I've always been kind of lazy answering to that - thinking it's too hard to describe it to someone who doesn't have a twin. But now, in the middle of the night when I should be fast asleep, I'm going to try.
First of all, it means that you have a sibling that is a couple of minutes younger/older than you are. In my case, my twin sister is six minutes older than I am - though often, like reaaaaaallly often, people think I'm older (must be 'cause I'm wise, and beautiful, and stuff).
Secondly it means that someone looks like you. Or not. It depends on who's looking. Some say we don't resemble each other at all, but our teachers in high school were asking which one I was even on the graduation day. And though often thought - no, I do not die inside everytime someone mistakes me for my sister. It just happens sooo often that it really doesn't matter anymore. One time this guy even came to hug me - oh what a happy reunion it was! ...if I only were my sister. (No hard feelings by the way, just a story that I'll always be telling!)
And now that all the basics are covered, I can tell you what it really is like.
It is sending someone a text with a sad face in the middle of the night, and the other person understanding everything about it. It is getting an operator that allows you to talk 3000min and text 3000 texts a month to stay in touch - calling one another every other minute with every single new though, f ex today it was the totally awesomeness of Nigel Barker. It is making survival kits to the other one who moved far away and doesn't feel like home. It is fighting a lot but without the fear of losing one another. It is like having a BFF (best friends forever), with the forever-part really being true. It is like having a telepathy connection - just a glance or just the thought of it and a thought is shared (yep, magic). It is having someone by your side when you go through your crazy embarrassing try outs with your style. It is having someone in your life who calls herself 'the awesome master princess' and simply calling yourself with the wholesome term 'Amazing' - one word says it all! In other words, it is having everlasting inside jokes that no one else could ever get - it is having someone laughing at your jokes when otherwise you'd be treated with the awkward silence after a seriously weird joke. It is someone saying if you did something wrong, someone who is always honest. It is someone who'll always be yelling to your face 'GET A GRIP WOMAN!!!' when things are getting a little bit too pathetic (or just making a playlist called 'pathetic'). It is someone you'll live with when you are old - owning ten cats of course. It is someone of whom you'll always try to annoy the shit out, but someone you'll always try to help, someone you'll always love, no matter what. It is someone with whom you'll die with - whether it was your time or not.
May I introduce you to my twin sister, the Awesome Master Princess, Elina.
EDIT
It is having someone reading your blog and sending a text to you of every misspelling...
I bought this amazing self-photography book a few days ago and I've been reading it whenever I can't sleep at night. Anyways, going to talk about that later, but now I wanted to try to take simple self-portraits. No make-up, no jewellery (except a few earrings that I forgot to take off since they are always on), no props, no happy-face sad-face deer-in-the-headlights-face, no piercing on my cheek, no high tech Photoshopping. Just me.
And something I've been trying to show you for a very long time, but it has been really difficult and challenging trying to capture it. On my chest, my veins have formed a heart. Sometimes you can see it really clearly and sometimes it's just gone. But even when you can really see it - it's not necessarily going to show in a photograph. It's shy. But it's there.
"photari on ilmeisesti hyvä muokkausohjelma" "ai sä käytät photaria" "just. photari. et sä sitten oo oikea valokuvaaja."
Kenet muut nämä kommentit saavat repimään hiuksiaan? Mielestäni Photoshop on työkalu kuvan luomisessa siinä missä muutkin - se on vain oma valinta haluaako sitä käyttää. Kuka menisi sanomaan ompelijalle, että tämä ei ole oikeaa vaatteidentekoa, koska käytät ompelukonetta etkä ompele käsin - kuten ennen tehtiin? Kukaan ei kyseenalaista ompelukoneen käyttöä, sillä se tekee asiat helpommaksi - jos sitä osaa käyttää. Sama Photoshopin kanssa - en ymmärrä miten ihmisillä näköjään on sellainen kuva, että kunhan omistaa Photoshopin niin se itsessään jo tekee kuvista hienoja. Ei vaan kyllä ihmiset, kyllä sitä Photoshoppia pitää osata käyttää ennen kuin kuvista voi tulla hienoja. Ymmärrän sen, että jotkut haluavat pitäytyä vanhanaikaisessa valokuvauksessa - ja itsekin rakastan filmikuvausta (sillä siinä itsessään jo tulee sellaisia kuvia, mitä Photoshopissa säädetään digikuviin Curvesilla), mutta miksi olla niin vihamielinen Photoshoppia kohtaan? Miksi kieltää muilta Photoshop, jos ei itse halua (tai osaa) sitä käyttää? Olen opetellut kyseistä ohjelmaa parisen vuotta, enkä todellakaan voi sanoa osaavani kaikkea. Mutta hei - eihän minun tarvitsekkaan, sillä minähän omistan sen, eli ei minun tarvitse mitään tehdä!
Can't believe if I've never stayed home from school - and this is torture. I'm just sitting, staring at the clock, wondering what they're doing! Panicing... Wondering what I'm missing... HELP?! A numerous amount of my friends forced me to stay at home since I've spent 36 hours in bed - unable to move a single muscle, seeing little green men, having delusions, maybe fever, just dying! So oh believe me - tomorrow I'll be in school, eagerly! And hopefully healthy.
Anyways, I just wanted to tell you to keep a close eye on the following awesome and inspirational website called WHO SAID WE CAN'T. Want to know why? Because you'll find some of my photos there. For now there's just a few, but I hear that more is coming, so keep on checking out the site every day, every minute! I tried to add a direct link to my photos but for some reason it's only leading to a site with a text 'no posts found.' So just look up my photos from the numerous amount of them - or just click the photo in the upper left corner (for now, until new ones come and the photo moves forward. It's the one with Kaisa in front of a zebra patterned backround. Did you find it?
Oh, and go check out the most cutest blog Pupulandia - and the post she did about me! Sooo cute! She so made my day!
I had a blast shooting a band called Rustik yesterday! We've been talking about this shoot all the way from summer and now it finally happened. Laura (lead singer) and I had really encountering visions of how the photos should turn out, and this is the first shoot that I got to do what I wanted (since it was what Laura wanted, too, haha!) so there was almost no pressure thinking if the colors, poses etc would be exactly what the client had asked for.
Some of these photos will be used as promotional photos. I also took shots of just Laura and Tuomas since they do gigs as a duo, too. Lauras response to these was the best ever, haha! She just called me screaming - now that's the response I would love everybody to have after asking me to shoot them! So keep that in mind, people!
You know how everytime someone says 'my friends band' - it's not good, 'cause usually the music is like... you know.. embarrassing, haha! But now I must say, this is far from that! I just looooove their music, and especially Laura's voice! Man that woman can sing! And I'm not just saying this 'cause I now consider them as friends, but 'cause I really do think so.
So, Visit Rustik's website, here! And be blown away ;)
