Who am I?

Oma valokuva
My life is built from spontaneous moments, and strictly planned days. I'm a 20-something growing soul that can't make up her mind. Contact: anna.aarela@gmail.com

lauantai 4. elokuuta 2012

Kotikunta: ei mikään

Istun nyt yhdeksännellä asuttamallani paikkakunnalla, yhdennessätoista kodissani. Olen asunut kylmyydessä ja kuumuudessa, maapallon äärissä, metsissä, keskellä kaupunkia. On ollut suuri tiilinen omakotitalo, rivitalo ja opiskelijasolu. Pisin aika, jonka olen ollut samassa paikassa on 6 vuotta ja niitäkin paikkoja on kaksi - kumman siis valita? Mistä minä olen kotoisin?

Kaleva luokitteli minut oulunsalolaiseksi, vaikka painotin asuneeni siellä vain lukioajan - ja lukionkin kävin Oulussa. En tunne oulunsalosta ketään, en harrastanut siellä mitään mistä olisi kavereita hankittu. Tiesin, että sinne menee bussi 19 ja että Kapteenin ruokakauppa on kivempi kuin kylän ruokakauppa. Tiesin, että liikenneympyriä on loputtomiin. Mutta luokittelen sen ajan vain välivaiheeksi, lukioajan asumiseksi. Tietenkin se oli koti - aivan kuten kaikki muutkin asumani paikat, mutta oulunsalolainen en ole. Pahoittelen Kalevan lukijat, jos olette pettyneet, ettei minulla olekaan syvempiä juuria lehden ilmestymisalueelle ja telepaattisia yhteenkuuluvuudenyhteyksiä teihin. Mutta ei niitä ole oikein mihinkään.

Tällä hetkellä paperit ovat Helsingissä, ja niin on sydänkin. Olen käynyt täällä lomia ja viikonloppuja viisi vuotta, vaikka junamatkat ovat olleet pitkiä. Olen kuitenkin asunut täällä virallisesti vasta melkein vuoden, joten olisiko kuitenkaan oikein sanoa, että tulen Helsingistä? Olisi varmaan liian siistiä sanoa tulevansa Australiasta. Siellä elin varhaislapsuuteni ja otin ensimmäiset askeleeni. Olen kuitenkin käynyt jo väittelyitä siitä, onko englanti äidinkieleni - joten olisi varmasti aivan liikaa sanoa myös olevansa kotoisin Australiasta? Ettei vaan kukaan suutu.

Toinen pidemmän ajan koti on ollut pohjanmaalla. En kuitenkaan omaa pohjanmaalaista mentaliteettiä, en niin sitten yhtään. Mutta jos joku kirjoittaisi minusta jutun Härmät-lehteen, olen varma, että kotipaikakseni laitettaisiin Härmä, tai jokin muu lehteen sopiva, kuten Kauhava. Ihmiset ovat niin hämmentyneitä "kotipaikattomuuteeni", että he mielellään yhdistävät minut itseään lähinnä olevaan paikkaan. Tuntuu myös tyhmältä mainita syntymäkaupunkiani, sillä en ole käynyt siellä vuosiin. Muistan sieltä kadunnimen, jolla asuimme, kun kävin ala-asteen ensimmäistä luokkaa asuessamme siellä toista kertaa.

Haluaisin vielä muistuttaa, varsinkin ihanalle äidilleni joka varmaan lukee tätä (haha), etten nyt kritisoi kotejani. Koti on aina siellä missä perhe on, eli juuri sen katon alla missä juuri sillä hetkellä ollaan. Jokaisesta kodista on hyviä muistoja ja olen jopa kiitollinen siitä, että olen muuttanut niin paljon. Jos elämäntilanteeni vaatii muuttamista, se ei ole minulle shokki. En joudu jättämään lapsuudenkotiani pienen solun vuoksi. Lähinnä kohtaan aina noin kolmen vuoden jälkeen tarpeen löytää uusi katto ja seinät.

Mutta voi, olisipa helppoa jos viimein voisi vastata lyhyesti kysymykseen "Mistä olet kotoisin?". Nykyään vain purskahdan nauruun ja sanon en mistään, ja selitän nopeasti koko muuttohistoriani ja sekös hämmentää. Vielä kun mainitsen, että juuri nyt minulla on kolme kotia.

Keksikää minulle siis vastaus, voittaja palkitaan ruhtinaallisesti, haha!


14 kommenttia:

  1. Fil. 3:20 (lähinnä tuo ensimmäinen lause)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei oon miettinytkin tosi kauan, että voi kun tähän saisi jonkun raamatullisen vastauksen :D "Mistä sä tuut?" -Fil 3:20:sta ;)

      Poista
  2. apua, kaikki tietää nyt että ollaan asuttu härmässä! miksi kerroit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs vika Härmäs olikaa? :D

      Poista
  3. Toi kuva on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan mahtava! Tietty teksti myös :)

    VastaaPoista
  4. On ihan totta, että tuntuu tyhmältä sanoa aina että mistä on kotoisin koska eihän siellä ole aina kotia mistä on tullut. Tai itse en myöskään osaa vastata oikein kysymykseen niin kerron aina, että läheltä Oulua :D

    VastaaPoista
  5. Saat sympatiani! Itselläni on jo kriisi kahden kotipaikkakunnan kanssa - toisessa asuu isä ja toisessa äiti ja vietän niissä molemmissa paljon aikaa. Ihmiset vääntelevät naamojaan, kun päädyin kompromissiin ja vastasin tiedusteluihin tulevani Säkylästä ja Köyliöstä. :D Mitä se sitten olisi kun mainittavia olisi liuta lisää!?

    VastaaPoista
  6. sano vaan et kotoota! eihä sil paikkakunnal tai kaupingil oo oikeestaan välii vaan kodil itellää.

    VastaaPoista
  7. Mikämikämaa on aina hyvä vastaus ;) Terveisin toinen jokapaikankotolainen

    VastaaPoista
  8. mikä sun syntymäkaupunki sitten on? :P

    VastaaPoista
  9. Härmät-lehtee ei oo ollu enää ainakaan vuoteen :(. Harmi, sen uutiset oli parasta antia! Mutta nytten kuntauudistusten jälkeen on vaan isompi, laajempi Komiat, joka on täytettyä vaan niillä "tärkeillä" uutisilla. Enää ei tiedoteta jos mummon kukkapenkistä ja hävinny ruusu, joku unohtanu minne jätti polkupyöränsä tai jos matonpesukoneesta on löytyny kakkaa ;(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen tietoinen komiat-lehdestä, mutta juuri tuon vertailun vuoksi päätin mainita härmät-lehden;) haha eikä, kyllä näin jossain jutun siitä, miten koirat kakkaavat väärille pihoille! :D

      Poista